Vuoden kaunein sormus 2024 kilpailu Love Me Do häätapahtumassa
Äänestys on alkanut!
Anneli Aaltosen suunnittelema sormus, Oi ihana toukokuu, kilpailee Häät lehden Vuoden Kaunein Sormus 2024-kilpailun finaalissa.
Sormussuunnittelukilpailun teemana on tänä vuonna Flora. Kilpailun finaaliin on valittu 10 sormusta suomalaisilta kultasepiltä ja suunnittelijoilta.
Kilpailussa mukana olevat sormukset on nähtävissä Love Me Do häätapahtumassa Kaapelitehtaalla 5.10.2024. Tule tapaamaan Annelia ja äänestämään Anneli kilpailun voittoon.
Äänestäminen on mahdollista myös netissä kilpailun nettivuilla. Onko Annelin, Oi ihana toukokuu-sormus, sinunkin suosikki?
Aqua, Ambra, Aquila kilpailu merikeskus Vellamossa
Papajan suunnittelijan Anneli Aaltosen Kevätjäät-rintakoru voitti toisen palkinnon Kotkan meripäivien kansainvälisessä korukilpailussa Aqua, Ambra, Aquila. Kilpailun teemana oli "Meri antaa, meri ottaa" ja se järjestettiin nyt kolmatta kertaa Kotkan kaupungin, Merikeskus Vellamon, Suomen Kultaseppien liiton ja Suomen kello- ja korumuseo Kruunun yhteistyönä.
Finaaliin valittiin 10 työtä Suomesta ja ulkomailta. Kilpailutyöehdotuksia oli kaikkiaan 58. Finalistityöt on nähtävillä Merikeskus Vellamon Ruuma-galleriassa 27.6.-28.7.2024. Tämän jälkeen näyttely siirtyy Suomen kello- ja korumuseoon jossa se on nähtävillä keväällä 2025.
"Kevätjäät ovat petolliset ja kokeneellekin merellä kulkijalle haasteelliset. Kiven halkeamien muodostama ristikuvio symboloi kalastajan viimeistä matkaa. Halkeamien raoista nousee vanhasta kultasormuksesta valmistetut timantein koristellut köynnökset jotka voi nähdä merilevänä tai auringon välkeenä jään ja veden pinnassa muistona edesmenneestä kalastajasta"
Suunnittelu ja valmistus Anneli Aaltonen. Materiaalit: Kulta vanhasta vihkisormuksesta, kierrätetyt timantit ja lumikvartsi.